Petä kaikkia, ole eläin /P

 Taas täällä uuden kirjan parissa. Musta tuntuu, että joka kerta kun ollaan luettu joku huono kirja, niin on paljon helpompi lähtee kirjottamaan, kun voi vapaasti lytätä sen täysin. Nyt tällä kertaa erehdyin valitsemaan oikeasti hyvän kirjan, ja saan sitten kärsiä valinnastani tässä kirjottaessa.

Elikkä tämän kertainen kirja on nimeltään Akvaario ja sen on kirjoittanut Viktor Suvrov. Käsittääkseni kirja on vähän omaelämäkerta tyyppinen, vaikka tapahtumat ovat fiktiota. Kirjan päähenkilönä toimii nimittäin kirjoittaja itse, ja kirja kertoo Suvrovin ajasta nevostoliittolaisen vakoojaorganisaation GRU:n leivissä.

Tämänkertainen aihe oli toisenlainen maailmankuva, ja mä aattelin mennä niinkin pitkälle kuin tuohon naapuriin, Venäjälle. Kuitenkin mun mielestä vaikkei matka täältä kirjan tapahtumapaikalle ole pitkä, niin kyllä 1970-luvun neuvostoliittolaisella vakoojalla on ainakin tämän kirjan perusteella hyvinkin erilainen maailmankuva kuin esim. itselläni.

Tää erilainen maailmankuva tulee kuitenkin esille vähän pienempien yksityiskohtien avulla, esim. vaikkapa siitä, minkälaista henkilöä pidetään hyvänä ihmisenä. Yleinen länsimaalainen käsitys saa kovaa kyytiä kirjan hahmojen käsittelyssä. Kun yleensä hyvänä ihmisenä pidetään tottakai henkilöä joka auttaa muita ja on ystävällinen ja ylipäätänsä haluaa olla hyvä ihminen, niin kirjan desantit uskovat aivan päinvastaista. Heistä hyvä ihminen on sellainen, joka ei yritä piilottaa pahuuttaan muilta. Pahimpia ovat ne, jotka yrittävät esittää hyviä. Kaikkein pahimmat ihmiset ovat sellaisia, jotka sekä esittävät olevansa hyviä, mutta myöskin uskovat olevansa sellaisia. Eli pahimmaksi on lueteltu tavallaan länsimaalaisten “hyvä ihminen”. Tämä on desanttien mukaan sen takia, että inhottava murhaaja voi tappaa maksimissaan 100 henkeä, kun taas hyvää esittävät itsestään hyvää luulevat voivat tappaa miljoonia. Tälläisiä mainitaan kirjassa mm. giljotiinin keksijät, mutta voisi kuvitella, että sellaisiin lasketaan myös henkilöt, jotka aatemielessä  yrittävät pelastaa muita ihmisiä, mutta tappavat samalla useita.

Kirjassa on myös useita muita sanontoja, jotka kuulostavat hullunkurisilta omaan korvaan, mutta samalla järkeviltä, jos ajattelisi olevansa GRU:n vakooja 70-luvulla. Esimerkiksi sanonnat “Petä lähimmäistäsi, muuten vieras lähestyy ja pettää sinua” tai “Ihmisellä on oikeus olla hyvä vain tiettyyn pisteeseen asti” kuulostavat todella nurinkuriselta, mutta voisi uskoa, että siitä oli hyötyä neuvostoliiton vakoilijaverkostoissa. Ainakin kirjassa kävi monessakin kohtaa ilmi, että piti joko osata pettää tiettyjä ihmisiä ja liittoutua oikeiden kanssa, taikka muuten itse jouduit petetyksi.

Jos ei nyt ihan halua alkaa noudattamaan “ihminen on eläin”, “vahvin selviää” ja “petä kaikkia” mentaliteetteja, niin jotakin hyödylllistäkin tästä kirjasta voi oppia. Nyt esimerkiksi tiedän teoreettisesti miten liikkuvasta junasta voi hypätä mahdollisimman pienillä vaurioilla, taikka sen, miten kuulusteltavana tulee käyttäytyä. Sillä molemmista oli aika tarkat kuvailut kirjassa, ja niitä toistettiin myös jonkin verran.

Jotain hyvää tässä kirjan neuvosto-vakooja-järjestelmässä sentään oli. Vaikka Neuvostoliitossa oli kuolemantuomiot käytössä, niin GRU:n olemassaolo antoi kuolemaantuomituille mahdollisuuden selviytyä. Se tapa ei ehkä ole kaunein, mutta mahdollisuus on silti aina mahdollisuus. Nimittäin jos kuolemaantuomittu oli tarpeeksi vahva, hänestä tehtiin GRU:n “nukke”, eli elävä harjoitusmateriaali, joka “sai kunnian palvella isänmaata”. Nukkea vastaa tulevat desantit harjoittelivat, eikä kummankaan osapuolen tarvinnut pelätä haavoittavansa vastustajaa, sillä se oli paitsi sallittua, myös pakollista. Ottelu nimittäin päättyi vasta kuolemaan.

Kaikin puolin, vaikka maailmankuva oli nyt mitä omituisin, niin kirja oli mielestäni mahtava, luultavimmin juuri sen takia, että pidän sota- ja historiaromaaneista, joissa on totuuden jyvänenkin mukana. Ainoa melkein ongelmaksi muodostuva oli nimet ja venäläisten tapa käyttää lempinimiä, sillä tässäkin kirjassa sitä oli tarjolla (ei tosinkaan läheskään yhtä paljon kuin Saatana saapuu Moskovaan kirjassa, joka oli yhtä nimien sekamelskaa).

//P