Aikataulutettuja lasten hakkaamisia ja muita mukavia ihmiskokeita /P

 Täällä ollaan taas päästy takaisin maailman hämmentävimpien kirjojen pariin. Tällä kertaa luettavaksi saatiin Peter Høegin vuonna 1993 kirjoittama romaani, jonka nimi on Rajatapaukset.

Kirjassa kerrotaan orpopojasta nimeltä Peter, joka käy koulua Biehelin sisäoppilaitoksessa, Tanskassa. Peterillä on rehellisesti sanottuna vähän liikaakin vapaa-aikaa, jonka se kuluttaa sitten filosofisiin pohdintoihin miettiessään kaikkea järkevää ja vähemmän järkevää, mm. kellon tärkeyttä ja mitä aika on. Koko kirjan ideana oli se, että Peter yrittää kavereidensa Augustin ja Katarinan kanssa selvittää, että miksi hyvään kouluun on otettu muista poikkeavia rajatapauksia, jotka ovat vähän epämääräisesti sillä rajalla, että pitäisikö heidän olla mielisairaalassa vaiko normi kouluissa.

Mulle ei kyllä koskaan auennut, että miksi tätä asiaa piti tutkia, kun vastashan on päivän selvä. Tottakai lapsista halutaan tehdä mieluummin yhteiskuntakelpoisia, kuin pitää niitä mielisairaaloissa, halvemmaksihan se kävisi yhteiskunnalle, kun saataisiin hyviä tulevia veronmaksajia mielisairaalassa olevien tilalle. Eiköhän tää ois pitänyt Peterille ja kumppaneille aueta ihan terveellä maalaisjärjellä.

Tän kirjan päähenkilöhän vaikutti olevan sekasin kuin seinäkello, mutta ainakaan mun mielestä se ei ollut kaikkein pahinta laatua. Nimittäin vaikka kaikki kirjassa esiintyneet henkilöt oli monia enemmän tai vähemmän tärähtäneitä, niin kaikkein pahin oli kyllä lastenkodin johtaja Biehl. Äijähän oli hullu ku pullosta tullu. Ei mikään muu voi selittää sen käyttäytymistä ja sitä faktaa, että se oikeesti piti kalenteria siitä, ketä se oli hakannu ja millonka. Ihan ihme hommaa.

Itelle tää järjestelmä kuulostaa kyl ihan snadisti ihmiskokeilta, et testataan toimisko tää ja jos ei toimi, niin sanotaan vaan voi harmi ja keksitäämpä jotaki muuta (samalla kun passitetaan “epäonnistuneet yksilöt” takaisin mielisairaaloihin ja muihin laitoksiin).

Toivottavasti tää ei nyt oikeesti oo suoraan kirjailijan omaelämänkertaa, kuten takakannessa vähän viitattiin, koska oishan se aika rajuu. Kyllähän mä ymmärrän ettei noi lastenkodit mitään parhaita paikkoja varsinkaan 60-luvulla, eikä kyllä oo tietoa, että mitenkä hyviä ne on nyt, mutta eikai ne sisäoppilaitosten pääjehut noin sekaisin olleet, että piti kalenterilla kirjaa, millonka ja mitenkä on hakannut kenetki?!

//P