Edgar Rice Burroughs: Tarzan apinain kuningas /P

 Mä luin tosiaan Tarzan apinain kuningas kirjan, jonka Edgar Rice Burroughs kirjoitti vuonna 1912. Mulla oli tosin Seppo Ilmari suomentama 14. painos luettavana, jottei tuntuisi siltä, että kirja hajoaa käsiin.

Kävin vähän myös kattelemassa Wikipediaa (mutta koska tottakai suomenkielisellä sivustolla löytyy vain pari hassua kappaletta, niin jouduin kattelemaan englanniksi), että löytyisikö jotain hauskoja faktoja tästä Tarzanista ( joita ei sitten joko ollut paljoa, tai sitten en vain osannut tulkita tuota Lontoon murretta oikein). Joka tapauksessa, Wikipediassa näkyi, että ainakin englanninkielisessä painoksessa on 400 sivua pelkkää tekstiä. Mulla oli tosin luettavana vaan alle 300 sivua sisältävä teos, joten en tiedä onko suomen kieli sitten niin paljon mutkattomampaa vai onko tästä nyt karsittu jotakin. Toisin sanoen lukukokemus on varmaan aika erilainen, jos on lukenut alkuperäisen, mutta kun en ole lukenut kuin vaan tän suomennetun version, niin eipä sitä oikein muusta voi puhua.

Tarzania on ainakin aikoinaan mainostettu seikkailukirjana pojille, mikä näkyykin kirjan aiheesta ja henkilökuvauksesta aika vahvasti. Ensinnäkin tarinan juoni on tiivistettynä että poika kasvaa viidakossa ja tulee huippu vahvaksi ja pelastelee porukkaa, jotka myös joutuvat myös viidakkoon. Kaikkien pikkupoikien unelmahan on olla supersankari, niinkuin Tarzankin ainakin omalla tavallaan.

Lisäks päähenkilönä on Tarzan, joka on tottakai lihaksikas ja toosi vahva mies, jonka elämää seurataan kirjassa. Tää Tarzan on siis miehisin mies, minkä voi ikinä kuvitella. Siis äijähän syö jopa lihansa raakana ja tappelee minkä vaan pedon kanssa paljain käsin. Siin on kuule paljon muilla miehillä kirittävää, jos haluaa päästä läheskään samalle tasolle kuin Tarzan.

No mutta, onneksi tämän kirjan kaikkien kolmen ihmisnaishahmojen, Alice Claytonin, Jane Porterin ja hänen lastenhoitajansa Esmeraldan luonteet ovat sitten aivan kuin yö ja päivä Tarzaniin verrattuna. Nimittäin nämä kolme sankaritarta esitetään kaikki aivan pelkureina, yksi niistä (Alice Clayton) ehkä ylitse muiden, sillä hän pelkäsi jopa niin paljon, että taisi ennen kuolemaansa menettää järkensä, eikä siksi tajunnut pelätä enään valtavasti. Jane ja Esmeralda taas pyörtyivät melkeenpä joka kerta nähdessään jonkin pedon tai joutuessaan vaaraan. Vaikka Jane saa yhdessä vaiheessa revolverikin, ei hän sitä käyttänyt tappaakseen tai edes yrittääkseen tappaa leijonaa, vaan oli mieluummin tappamassa itsensä ja Esmeraldan (joka oli yllätys-yllätys jo pyörtynyt), jotta he säästyisivät kärsimykseltä. Mitä kärsimystä he muka kokisivatt, jos olisivat kumminkin pyörtyneinä siinä vaiheessa, kun leijona pääsisi tappamaan heidät?

Mutta onneksi jo kansikuvasta saa varoituksen, että minkälainen hahmodynamiikka eri sukupuolisilla hahmoilla tulee olemaan. Naiset ovat niitä, joita pitää koko ajan suojelusta ja/tai pelastusta, jonka miehet sitten tottakai hoitavat.

Ei sillä, kirja oli kyllä erittäin hyvä, mutta näkyyhän miehen kädenjälki taas vaihteeksi aika vahvasti.

〜P

PS.

Wikipedia artikkeli löytyy siis tästä

ja kuvahan oli ihan siis itse ottama.