Säännönmukaisuus Peter Høegin kirjassa Rajatapaukset /K

 Juonipaljastuksia!!

Rajatapaukset kertoo tarinaa kolmesta lapsesta, Peteristä, Augustista ja Katarinasta, jotka päätyvät samaan oppilaitokseen, joka tosin säännöillään ja kurinpidollaan vaikuttaa hetki hetkeltä enemmän vankilalta kuin koululta. Koulu on tarkoitettu lapsille, joilla on vaikeuksia oppimisen kanssa tai ovat muuten “viallisia” eivätkä sopisi normaaliin oppimisympäristöön, tarinassa esiintyvät kolme lasta ovat rajatapauksia. Peter on omalla tavallaan normaali, mutta kuitenkin syystä kyseisessä koulussa, August on menetetty tapaus ja kenties omaa  dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön, näin voisi ainakin päätellä hänen taustansa ja käytöksensä perusteella, vaikka se onkin psykologisesti hieman viallinen kuva kyseisestä häiriöstä. Katarina on annetun tiedon perusteella normaali, mutta on päätynyt kyseiseen oppilaitokseen silti. He alkavat tekemään tieteellistä koetta ja lähtevätkin selvittämään ajan toimintaa ja sen rajoja.

Vaikka kirjasta automaattisesti teemana pomppaavat esiin aika, kuolema, hyvä ja paha, pelko, sairaus, vääryys, ystävyys, tunnen, että säännönmukaisuudella oli myös merkittävä rooli kirjassa. Säännönmukaisuudella en tarkoita pelkästään noudatettavia aikatauluja, vaan myös tiettyjen sääntöjen orjallista noudattamista. Kirjan loppupuolellahan tulee todella ilmi mikä merkitys aikatauluilla ja kellon näyttämän ajan noudattamisella on Biehlin koulun toimintaan. Esimerkiksi kun mainittiin etteivät opettajat päästäneet oppilaita ulos välitunneilla, koska kellot eivät näyttäneet oikeaa aikaa eivätkä toimineet siksi kunnolla, siitä syystä, että opettajat eivät uskoneet oppilaiden suostuvan tulemaan sisälle ilman kellon soittoa tiettyyn aikaan. Ihan kuin heidän koko valtansa ja auktoriteettinsa olisi ollut riippuvainen ajasta ja tästä säännöllisestä kellon soittamisesta, kuten se ehkä loppujen lopuksi olikin.

Puhuessani koulun säännöistä, tarkoitan Biehlin koulun sääntöjä, sillä päätarina pyörii sen ympärillä. Kirjan alkupuolella kerrotaan, että Fredhøj opetti matematiikkaa ja fysiikkaa, jonka jälkeen mainitaan luonnontieteiden olevan korkeinta tietoa. “Se liittyi siihen, ettei luonnontieteillä ollut rasitteenaan inhimillistä epävarmuutta.” Luonnontieteet olivat säännöllisiä, niissä oli tietyt asiat, jotka olivat aina samoin, alkuaineilla oli jaksollisessa järjestelmässä aina samat paikat, hermostolla oli aina sama rakenne. Muissa aineissa on epävarmuutta, ne saattavat perustua tulkintaan tai näkökulmaan, joskus jopa mielipiteeseen. Tällainen vapaus ei missään nimessä sopinut Biehlin kouluun.

“Avaimilla oli arvojärjestys. Ylimpänä oli säätöavain, joka oli vain Biehlillä ja joka avasi kaikki ovet, sitten olivat yleisavaimet, joita oli Fredhøjillä ja Flakkedamilla ja uudella valvojalla, sitten aineluokka-avaimet ja alimpina tavallisten opettajien avaimet” Käytössä olivat vielä samanmerkkiset avaimet, mutta voisiko tämä avainten arvojärjestys olla myös kyseisten ihmisten arvojärjestys, koska siltä se kirjaa lukiessa suuresti vaikutti. Heillä oli omat sääntönsä, omat avaimensa ja omat paikkansa koulun hierarkiassa. Tällainen sanomaton arvojärjestys, joka tuli varmasti selville kun Biehl pieksi alempiarvoisia sääntöjen rikkomisesta. Biehl on koko koulun ylin henkilö, joka asettaa säännöt, varmistaa että niitä noudatetaan ja välillä rankaisee niiden rikkomisesta, jotta pelko pysyy yllä. 

Biehlin sääntöihin kuului myös aivan absurdit “älä seiso matolla, kulutat sitä”- ja “älä nojaa seinään, kulutat sitä”-tyyppiset säännöt. Kuitenkin osalla säännöistä tuntui olevan nimenomaan sitä varten, että koulun arvojärjestys pysyi selvänä, että kaikille oli selvää oppilaiden olevan kyseisen järjestyksen alapäässä. “Rehtorinkansliaan johti toinen ovi suoraan käytävästä. Sen oven ulkopuolella odottivat ne, jotka oli lähetetty ylös rangaistaviksi, sillä tavoin estettiin heitä tuottamasta häiriötä koulun kansliassa missä sihteeri istui.” Tähän liittyi myös se, että oppilaiden tuli seistä käytävässä missä opettajat näkivät heidät, he eivät saaneet “piiloutua” eivätkä olla häiriöksi muille olemuksellaan. 

“--Katarina oli, seisoi kaksi riviä meidän luokkamme takana aamunavauksessa. Fredhøj tarkasti rivit ennen kuin Biehl tuli saliin ja aloitti. Jokaisella oli oma paikkansa--” Kaikilla oli omat paikkansa joka paikassa, rajoituksia siitä missä sai ja missä ei saanut olla. Kirjassa kerrottiin myös kuinka tytöt istuivat luokissa ikkunan vieressä ja pojat oven vieressä sekä opettajan edessä, luonnollisesti aina samoilla paikoilla. Tällaiset säännöt eivät tunnu yhtä absurdeilta kuin säännöt, joiden mukaan ei saa seistä matolla, ehkä johtuen siitä, että meilläkin saattoi olla tällaisia sääntöjä ala-asteella. Mutta että nämä säännöt säilyisivät koko koulun ajan myös lukiossa on jo vähän oudompaa. 

Kirjassa siis oli jatkuvaa sääntöjen noudattamista, mutta se oli varmastikin aiheellista ja tietysti myös totta, ottaen huomioon kirjan olevan kirjailijan omaelämäkerta ainakin osittain. Se mitä Peter, August ja Katarina edustivat oli täysin näiden sääntöjen vastaista. Kirja herätti muitakin kysymyksiä ja ajatuksia, suurimmat mitä itselle jäi mieleen olivat: Hyvittikö August oikeasti tekojansa vai tappoiko Biehl hänet? Oliko Peterilläkin joku mielenhäiriö vai oliko Oscarin näkeminen turvautuminen vanhaan ja tuttuun? Tapasiko Peter Katarinaa enään koskaan? Pääsikö Peter vierailemaan Augustin hautaa ja miksi August haudattiin tuntemattomien hautaan?

//K