Kuoleman salaisuuden vaatiminen, Lincoln bardossa /K

George Saundersin kirja Lincoln bardossa, on saanut inspiraatiota tositarinasta, jonka mukaan, kun Abraham Lincolnin poika Willie menehtyi, presidentti nähtiin käymässä syleilemässä poikaansa hautausmaalla. Tarinassa Willie päätyy eräänlaiseen kiirastuleen eli bardoohon, jossa hän tapaa useita erilaisia henkilöitä historian eri aikakausilta, jotkut ovat olleet siellä satojakin vuosia, toiset vain muutaman vuoden. Kun Willie saapuu, onkin ihme ettei hän siirry heti eteenpäin kuten muut bardoohon päätyneet lapset, vaan hän jää sinne muiden epätoivoisten kanssa.

Kirjan konsepti itsessään on todella mielenkiintoinen, mutta koska kirja on todella nopea- ja helppolukuinen, ei kaikkien sivuhenkilöiden tarinaan pääse mukaan ja siksi kirjan loppu ei ollut niin emotionaalinen kuin sen selkeästi oli tarkoitus olla. Kuitenkin tarinassa päähahmoiksi muodostuvat, pastori Everly Thomas, Roger Bevins III ja Hans Vollman. Yllättäen itse Williellä on todella pieni osa tarinan kerronnassa. 

Asia mikä todella yllätti kirjassa oli se miten kaikki “aaveet” bardossa, kutsuivat hautakirstujaan sairaskirstuiksi, jonka lisäksi he puhuivat paljon siitä kuinka odottivat että joku heidän läheisensä tulisi vielä hakemaan heidät tai tekemään jotain heidän vuokseen. Ikään kuin he eivät olleet tietoisia kuolemastaan, vaikkakin selvisi, että pastori Thomas oli erittäin tietoinen tilastaan. Hän oli itse asiassa ainoa, joka tiesi, ja vaikka kuinka se raastoi häntä sisältä, hän ei kertonut asiasta muille. Hän ei ikinä saanut, eikä hän ikinä niin tehnyt. Pastori oli tarinan perusteella saapunut bardoohon hieman eri reittiä kuin muut, näes hänen ei ilmeisesti ollut tarkoitus edes olla bardossa, vaan hän meni suoraan paikkaan missä selviää joutuuko hän helvettiin vai pääseekö taivaaseen. Kuitenkin odostusten vastaisesti, pastori ei ollut menossa taivaaseen, joten hän pakeni ja päätyi lopulta hautausmaalle muiden kanssa. 

Pastorin pohdiskelu omasta kohtalostaan tuntui minusta aidolta ja se kosketti edes sen pienen hitusen. Pastorin tarina oli kuitenkin sen verran vähän selitetty ja irrallinen, ettei hänenkään tarinaansa saanut kunnollista otetta. Pastori käsitteli tietoa kuolemasta kuin lasista kukkasta, piti siitä tiukasti kiinni ettei se vain särkyisi lattialle. Hänen koko elämänsä oli omistettu moraalisesti oikein toiminnalle, Jumalan edessä oikein toimimiselle ja oli erityisen hienoa, että se jatkui myös bardossa. Willie oli poika, eikä hän ymmärtänyt asian herkkyyttä, mutta se koituikin pelastukseksi lopussa. 

Kirja oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä, mutta juuri sen nopealukuisuuden takia hahmot vain vilisivät silmien edessä ohi eikä lukemisen aikana ehtinyt muodostua syvempää sidettä heihin. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä miten hellästi Sanders kuvasi kuolemaa, kiirastulessakin kun aaveet jatkoivat matkaansa eteenpäin, heidän poistumisensa kuvattiin kauniina (tiettyä henkilöä lukuun ottamatta). Tarinassa oli myös muutama hetki, jolloin olin hetken itsekin liikuttunut henkilöiden tekemisistä.

//K