Harry Potter ja kirottu lapsi /T

 

2/5 ★

Pistin tällä kertaa lukuun Harry Potter ja kirottu lapsi - näytelmän. Entisenä Harry Potter -fanina ajattelin näytelmän olevan hyvä nostalgiapläjäys, mutta kirja osoittautuikin aivan muuksi. Teoksen tekijöihin kuuluvat niin ikään J.K. Rowlingin lisäksi John Tiffany ja Jack Thorne. Kirja on valmistunut 2016 ja näytelmänä ollut ilmeisen suosittu. Sivuja teoksesta löytyy 446 ja sen on suomentanut Jaana Kapari-Jatta.

Teoksen päähenkilönä toimii muihin Harry Pottereiden sijaan Harryn keskimmäinen lapsi Albus ja tämän ystävä Scorpius, joka taas on Harryn perivihollisen Draco Malfoyn lapsi. Muita alkuperäistarinasta tuttuja henkilöitäkin löytyy. Harryn vanhat uskolliset ystävät Ron ja Hermione sekä heidän tyttärensä Rose ovat osa teoksen tarinaa. Ajallisesti teos sijoittuu yhdeksäntoista vuoden päähän. Muuten tarina sijoittuu samoille paikoille ja alkuperäistarinasta löytyy monia viitteitä.

Juoneltaan teos on hyvin sekava. Se alkaa kuitenkin Pottereille tyypilliseen tapaan juna-asemalta, josta lapset lähtevät junalla kohti Tylypahkaa. Albus ystävystyy alussa Scorpiukseen ja riitelee isänsä kanssa. Pian pojat saavat idean lähteä pelastamaan Cedric Diggorya menneisyydestä. Pojat saavat käsiinsä ajankääntäjän ja tutustuvat Delphiin, joka myöhemmin paljastuu olevan Voldemortin tytär. Menneisyydessä pojat onnistuvat kuitenkin sekoittamaan kaiken vain pahemmaksi, jolloin heidän tuntema nykymaailmansakin muuttuu. Pojat käyvät useaan kertaan menneisyydessä ja lopulta tilanne on niin monimutkainen, että vanhempien on pakko puuttua asiaan, jotta tulevaisuus saataisiin pelastettua.

Itse en juurikaan teoksesta pitänyt sen sekavan luonteen vuoksi. Pidin alkuun kuitenkin ristiriidasta, että Harry Potterin poika ystävystyy Draco Malfoyn pojan kanssa ja päätyy Luihuiseen Rohkelikon sijaan. Pian tapahtumat päätyvät siihen pisteeseen, että aletaan muuttaa tulevaisuutta. Aikamatkustaminen on varma tapa saada jännitystä juoneen, mutta samalla jokainen lukija voi päätellä, että tässä ei käy hyvin. Kaikista ärsyttävin juonenkäänne oli kuitenkin Voldemortin salainen lapsi, joka ei toimi yhtään alkuperäistarinan kanssa. Toisaalta juoni oli hyvin rakennettu ja loppuratkaisua ei olisi osannut odottaa.

Teoksen henkilöhahmot ärsyttivät kuitenkin kaikista eniten. Harry ja Albus eivät tee muuta kuin riitelevät ja vanhojen hahmojen luonteet ovat tyystin poissa. Hahmot kehittyvät kuitenkin jonkin verran tarinan aikana, mutta sivuhenkilöt pitävät juonen tylsänä. Cedricin mukaan vetäminen juoneen kummastuttaa myös eikä McGarmiwan esiintyminen käy yhtään järkeen. Toisaalta hahmoista nähdään tarinan edetessä täysin uusia puolia. Tämä johtuu kuitenkin vain ajankääntäjän luomasta paradoksaalisesta maailmasta.

Lukukokemuksena teos ei ollut ihmeellinen, mutta juonessa oli sentään yritetty jotain uutta. Samojen vanhojen hahmojen käyttäminen toi uskottavuutta, mutta samalla juoni oli monesta kohtaa liian mutkikas. Suosittelen teosta niille, jotka haluavat lukea jotain uudenlaista tutuilla henkilöhahmoilla. Muuten kirja kannattaa jättää omaan arvoonsa. 

//T